Aamupiirissä kerroin lapsille aamupäivän tapahtumista, jaoimme ryhmän kolmeen pienryhmään sekä muistelimme vielä yhdessä tuota satua. Satu oli jännittavä ja pelottavakin joidenkin mielestä. Sovimme, että aikuinen on lähellä, jos pelottaa tai jännittää. Siis rohkeasti kohti uusia elämyksiä!
Aluksi kokoonnuimme saliin, jossa satunäytelmä alkoi. Mutta voi ihme! Paimentyttö jäi Vuorenpeikon vangiksi. Lasten pitäisi lähteä sisiliskojen mukaan auttamaan Paimentytön pelastamisessa. Kaikki askartelivat taikasauvat, opettelivat taikalorun ja -laulun, leikkivät silmälasinsa kadottaneen Vuorenpeikon metsässä sekä etsivät pimeässä luolassa aarteita.
Lopuksi kaikki kokoonnuimme saliin yhdessä taikasauvojen avulla Paimentyttöä pelastamaan - ja sehän onnistui! Taikasauvat toimivat.
Loppu hyvin, kaikki hyvin!
- tää on erilainen kuin siun satu, sanoi joku kesken näytelmän. Totta, satua oli muokattu näytelmäksi.
- muin taikasauva on nyt ladattu
- oli kivaa
- saanko viedä taikasauvan kotiin? Saanhan! - saathan toki.
Sadun maailma innosti lapsia. Ruokalassa juttua riitti:
- mie tiijän että ninjoja ei oo täällä...
Niin, ei ne ole totta. Sanoin minä..
- onpas! Kuule on niitä. Niitä on niiden ninjamaailmassa. Ninjamaailma ei ole tämä maailma.
Aha, totesin..
- niin, on kato kuule muita maailmoita, missä on kaikenlaista
Nyt päätin ollakin hiljaa ja syödä näkkärini loppuun. Enpä tuohon nyt osannut mitään vastata.
Keskustelu ympärilläni siirtyi muiden maailmoiden tapahtumiin, joista minä olin nyt "ihan pihalla".
Päivälevolla ehdotin, jos lukisin vielä kerran tuon saman sadun.
- ei nyt, se oli pelottava.
Sanoi se poika, jonka taikasauva oli ladattu täyteen taikavoimaa...siis hän tahtoi todellakin saavuttaa onnellisen lopun, päästä jännityksestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti